Nyt joudutaan palaamaan ajassa taaksepäin, sillä kuten kai tavallista on, loman alettua säät huononee. Mutta ennen pääsiäislomaa meitä hemmoteltiin peräti pari viikkoa auringolla ja reilusti yli 20 asteen lämpötiloilla (kipusipa elohopea useampana päivänä 26 asteeseen, mikäli siis lämpömittariin on uskomista). Hauskaa, kuinka pienestä se on kiinni, mutta kyllä sää voi muuttaa kaiken. Kuinka mukava onkaan istua ulkona kampuksella lukemassa samalla auringosta nauttien. Tai istua kavereiden kanssa kylmien juomien kanssa Pangaean "terassilla" ja jutella niitä näitä. Ja kuinka helppoa kun ei tarvitse ottaa takkia mukaan kotoa lähtiessään. Ja kuinka hyvältä jäätelö maistuu...
Toisaalta juuri tällaisessa unelmasäässä luennoilla istuminen ei ole kaikista mieluisinta puuhaa. Varsinkin kun monissa luentosaleissa on jostain syystä käsittämättömän kylmä, siis huomattavasti kylmempi kuin ulkona, niin että tuntuu, että sille takille olisi sittenkin ollut käyttöä. Opettajat kyllä ovat selkeästi arvostaneet omistautumistamme opiskeluun, sillä monet luennot alkoivat kiitoksilla paikalle saapumisesta siitäkin huolimatta, että ulkona olisi houkuttimia.
Sää ei itse asiassa ole edes ainoa ulkona oleva houkutin. Parina päivänä (tai pikemminkin iltana) kampuksellamme on ollut jonkinlaiset tapahtumat, joissa musiikki soi ja ihmiset istuvat nurmikolla olutlasit kädessä. Kun tätä katseli, pääsi virittymään todelliseen kesätunnelmaan. Harvemmin meillä Suomessa pääsee kevätlukukauden puitteissa nauttimaan ulkoilmatapahtumista tai ainakaan ilman massiivista pukeutumista. Harmi, sillä tallaisista asioista saa myös uutta energiaa opiskeluun. Toivotaan siis, ettei tämäkään mikään poikkeus ollut, vaan lisää olisi tulossa kevään (vai kesän ;)) mittaan.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
torstai 5. huhtikuuta 2012
Kulttuuria, kulttuuria, kulttuuria: Arenberg-orkesterin matkassa
On onni asua Leuvenissa jos sattuu opiskelemaan ja soittamaan jotakin sinfoniaorkesterin instrumenttia. Yliopistossa on nimittäin kaksikin eri sinfoniorkesteria (sekä vielä oma orkesterinsa alumneille). Soitan itse selloa niistä toisessa: Arenbergorkesterissa. Kyseinen orkesteri koostuu n. 80 soittajasta. Olin saanut jo Suomessa tietoa orkestereista Internetin kautta (tutustuessani yliopiston tarjoamaan CultureCardiin). Lopulta valinta liittyä Arenberokesteriin oli enemmän kuin luonnollinen. Mikäli nimittäin ymmärsin oikein, University Symphony Orchestra (eli se toinen opiskelijaorkesteri) järjestää koesoitot vain syksyisin eli käytännössä tähän orkesteriin pääseminen olisi ollut vaihtoni aikana mahdotonta. Arenbergorkesteriin ei sen sijaan ole koesoittoja.
Näin ollen olen nyt noin puolentoista kuukauden ajan kävellyt sello selässä joka torstai harjoituksiin. Harjoitukset ovat siis viikoittain STUK-kulttuurikeskuksessa. Täällä yleensäkin eletään hieman myöhäisempää aikataulua kuin Suomessa, joten paikallisista harjoitusajankohta 19.45-22 (tai lähempänä 22.30) on kai täysin normaalia. Itsestä se tuntuu aavistuksen myöhäiseltä. Onneksi harjoituspäivä on minulla aina vapaa, joten soittamiseen sopivaa viereytilaa ei tarvitse kuluttaa muihin menoihin päivän aikana. Ja vapaa on samoin seuraava päivä, joten ei tarvitse harjoituksissa murehtia myöskään aikaista aamua.
Entäpä se itse soitto sitten? Mahtavaa! Isossa orkesterissa soitto on luultavasti aina mahtavaa. Olen Vaasassa tottunut pienenpään orkesteriin, joten nyt kun paikalla on kymmennittäin puhaltajia ja täydellinen lyömäsoitinarsenaali, voisin vain ihailla tuota äänimaailmaa. Kapellimestarimme on varsin innostava, mikä omalta osaltaan tekee soittamisesta mukavaa. Orkesterin kevätkonsertin ohjelmisto on monipuolinen pitäen sisällään niin klassisen musiikin helmiä kuin myös elokuvamusiikkia. Onkin mielenkiintoista hypätä tyylistä toiseen.
Vastaanotto orkesterissa on ollut hyvä. Ihan helppo tilanne ei minulle ole, koska harjoitukset pidetään aina flaamiksi. Onnekseni numerot ovat jotenkuten hallussa ja musiikkitermeissä ei niin paljon kielellisiä eroja sitten olekaan. Pysyn siis jokseenkin mukana harjoituksissa. Ja kuten kapellimestari totesi minulle ensimmäisissä harjoituksissani, tämä on hyvä tapa oppia kieltä. Mutta pulttikaverit ovat myös aina valmiita kääntämään englanniksi tahtinumerot ym. Lisäksi yleensä joku hallituksen jäsenistä ystävällisesti kääntää tärkeät asiat englanniksi.
Orkesteri järjestää myös oheistoimintaa kuten yhteisä illallisia, leffailtoja ja harjoitusten jälkeisiä lasillisia. Lisäksi kaksi kertaa vuodessa orkesteri pitää harjoitusviikonlopun. Viime viikonoppuna oli vuorossa kevään harjoitusviikonloppu. Teemana oli Disney ja niinpä perjantai-iltana Leuvenin juna-asemalla oli iloinen joukko Disney-hahmoja. Itse en tiennyt, että jo matkalla pätee teemapukeutuminen (ehkäpä yksi kirjoittamattomista säännöistä, sillä lähes kaikilla oli jo useampi harjoitusviikonloppu takana). Perille jonkinlaiseen leirikeskukseen päästiin muutaman tunnin matkanteon jälkeen. Harjoitusviikonlopputiimi oli muuten tehnyt erinomaista työtä matkajärjestelyjen suhteen (kuten kaikkien muidenkin järjestelyjen suhteen), sillä meille oli varattu oma junavaunu. Olin jo etukäteen murehtinut matkustamista, sillä se ei koskaan ole aivan yksinkertaista sellon ja matkatavaroiden kulkiessa mukana ja nyt joutuisimme matkustamaan vielä pahimpaan ruuhkaikaan, jolloin myös kaikki muut belgialaiset opiskelijat matkustavat. Mutta murehtimiseni osoittautui siis onneksi turhaksi. Leirikeskuksessa majoituimme perinteisiin kerrossänkyihin ja suuntasimme syömään. Ensimmäisenä iltana ehdimme pitämään myös tehokkaat kahden tunnin harjoitukset ennen ilta-aktiviteettien alkamista. Ohjelmassa oli orkesterilaisten tunnistamista kuvailujen perusteella. Käytännössä mahdotonta minulle, sillä en vielä tunne kovin hyvin muita soittajia ja kuvailut tulivat tietysti flaamiksi, joten ymmärsin vain murto-osan. Mutta opettavaista tuo oli joka tapauksessa. Ilta jatkui tästä perinteisillä flaamilaisilla juhlilla, kuten minulle jälkeenpäin selvennettiin. Käytännössä tämän siis tarkoittaa, että musiikkina on tietyt kappaleet, joihin sitten kaikki osaavat myös tanssit. Mukana oli muutama minullekin tuttu kappale, kuten tiputanssi, mutta pääosa oli uusia tuttavuuksia. Oma iltani kului siis lähinnä seurustelun merkeissä. Suuret kiitokset niille henkilöille, jotka vaivautuuivat puhumaan kanssani englantia. Seuraavana päivänä harjoitukset jatkuivat ja harjoittelua kertyikin yhteensä n. 7 tuntia, mikä teki todella hyvää. Päivällä pidimme taukoa Disney-kilpailun merkeissä, joka koostui tietovisasta, tavaroiden etsimisestä ja pienistä kilpailuista (kuten tukkihumalasta). Omaa osallistumistani rajoitti jonkin verran taas kielivaikeudet. Pisteet kuitenkin joukkueelleni, joka ansiokkaasti selvensi aina kaiken englanniksi. Ilta-aktiviteetit alkoivat jonkinlaisella pelillä, jossa seikkailimme metsässä taskulampuilla ja yrittimme saada muiden joukkueiden kortteja omalle joukkuelle. Pelin idea ei ihan täysin minulle selvinnyt, mutta eipä sitä onneksi kovin kauaa kestänytkään. Pääsin myös osallistumaan elämäni ensimmäiseen Cantukseen. Kyseessä on sitsien tapainen juhla, mutta toisin kuin sitseillä cantuksessa ei syödä. Sen sijaan perinteiset laulut, juomat ja punishmentit löytyvät myös cantuksesta. Mukava tapahtuma joka tapauksessa. Cantuksen jälkeen jatkoimme vielä edellisen illan tapaan tansseilla. Tällä kertaa muut opettivat minulle muutaman tanssin, joten nyt pääsin itsekin osallistumaan. Täytyy todeta, että yhteiset tanssit luovat mukavan tunnelman, koska kaikki osallistuvat innolla. Viimeisenä leiripäivänä pidimme vielä harjoituksen ja siivosimme. Kyllä uni maistui seuraavana yönä.
Monet tuntuivat yllättyneiltä (joskin positiivisella tavalla) kun kuulivat minun osallistuvan harjoitusviikonloppuun. Kuulemma aikaisemmat vaihtarit eivät ole juuri sosiaalisiin aktiiviteetteihin osallistuneet. Voin kyllä osittain ymmärtää sen. Ei ole helppoa olla ainoa vieraskielinen. Kaikki ympärilläsi tapahtuu kielellä, jota et ymmärrä. Minua tosin auttoi se, että osaan edes vähän flaamia, joten pystyn kuuntelemaan keskusteluja, vaikken niihin voikaan osallistua. Toki väkisinkin ajoittain tulee ulkopuolinen olo. Mutta yleensä aina joku tuli ennemmin tai myöhemmin juttelemaan englanniksi, että ei sitä kuitenkaan täysin ulkopuolinen ole. Eräs orkesterilainen kertoi minulle, etteivät kaikki tule juttelemaan minulle, koska ovat sitä mieltä, etteivät osaa englantia. Tämä on sääli. En itsekään puhu täydellistä englantia ja minulle kyllä riittää yksikertaiset keskustelut tai ihan kuulumisten kysyminen niin, että edes kerran puolen tunnin sisällä pääsen osallistumaan keskusteluun. Ei minua haittaa, että ohjelmanumerot ovat flaamiksi, mutta on valittettavaa, jos ihmiset eivät uskalla puhua minulle. Lämpimät kiitokset niille rohkeille, jotka kielimuurin ylittivät. Ja oli ilo huomata, että loppua kohden näitä rohkeita ilmeni enemmän ja enemmän. Mutta ennen kaikkea osallistuin viikonloppuun harjoitusten takia. Yli kymmen tuntia harjoittelua merkitsee paljon, joten jo sen kannalta kannattaa osallistua. Varsinkin kun orkesterissa on poissaolokiintiöt, joiden ylittämisestä seuraa keskusteluja kapellimestarin kanssa ja pahimmillaan konsertista poissulkeminen.
Viikonloppuun kannatti siis ehdottomasti osallistua. Lisäarvoa toi se, että opin monta paikallista tapaa ja tutustuin uusiin ihmisiin. Orkesteri siis tarjoaa kulttuuria muussakin mielessä kuin perinteisessä soittamisessa. Enpä olisi osannut odottaa oppivani uusia tansseja ja pääseväni cantukseen orkesterin kautta. Mutta juuri näinhän sen kai tulisikin olla: monipuolisesti kulttuuria.
Näin ollen olen nyt noin puolentoista kuukauden ajan kävellyt sello selässä joka torstai harjoituksiin. Harjoitukset ovat siis viikoittain STUK-kulttuurikeskuksessa. Täällä yleensäkin eletään hieman myöhäisempää aikataulua kuin Suomessa, joten paikallisista harjoitusajankohta 19.45-22 (tai lähempänä 22.30) on kai täysin normaalia. Itsestä se tuntuu aavistuksen myöhäiseltä. Onneksi harjoituspäivä on minulla aina vapaa, joten soittamiseen sopivaa viereytilaa ei tarvitse kuluttaa muihin menoihin päivän aikana. Ja vapaa on samoin seuraava päivä, joten ei tarvitse harjoituksissa murehtia myöskään aikaista aamua.
Entäpä se itse soitto sitten? Mahtavaa! Isossa orkesterissa soitto on luultavasti aina mahtavaa. Olen Vaasassa tottunut pienenpään orkesteriin, joten nyt kun paikalla on kymmennittäin puhaltajia ja täydellinen lyömäsoitinarsenaali, voisin vain ihailla tuota äänimaailmaa. Kapellimestarimme on varsin innostava, mikä omalta osaltaan tekee soittamisesta mukavaa. Orkesterin kevätkonsertin ohjelmisto on monipuolinen pitäen sisällään niin klassisen musiikin helmiä kuin myös elokuvamusiikkia. Onkin mielenkiintoista hypätä tyylistä toiseen.
Vastaanotto orkesterissa on ollut hyvä. Ihan helppo tilanne ei minulle ole, koska harjoitukset pidetään aina flaamiksi. Onnekseni numerot ovat jotenkuten hallussa ja musiikkitermeissä ei niin paljon kielellisiä eroja sitten olekaan. Pysyn siis jokseenkin mukana harjoituksissa. Ja kuten kapellimestari totesi minulle ensimmäisissä harjoituksissani, tämä on hyvä tapa oppia kieltä. Mutta pulttikaverit ovat myös aina valmiita kääntämään englanniksi tahtinumerot ym. Lisäksi yleensä joku hallituksen jäsenistä ystävällisesti kääntää tärkeät asiat englanniksi.
Orkesteri järjestää myös oheistoimintaa kuten yhteisä illallisia, leffailtoja ja harjoitusten jälkeisiä lasillisia. Lisäksi kaksi kertaa vuodessa orkesteri pitää harjoitusviikonlopun. Viime viikonoppuna oli vuorossa kevään harjoitusviikonloppu. Teemana oli Disney ja niinpä perjantai-iltana Leuvenin juna-asemalla oli iloinen joukko Disney-hahmoja. Itse en tiennyt, että jo matkalla pätee teemapukeutuminen (ehkäpä yksi kirjoittamattomista säännöistä, sillä lähes kaikilla oli jo useampi harjoitusviikonloppu takana). Perille jonkinlaiseen leirikeskukseen päästiin muutaman tunnin matkanteon jälkeen. Harjoitusviikonlopputiimi oli muuten tehnyt erinomaista työtä matkajärjestelyjen suhteen (kuten kaikkien muidenkin järjestelyjen suhteen), sillä meille oli varattu oma junavaunu. Olin jo etukäteen murehtinut matkustamista, sillä se ei koskaan ole aivan yksinkertaista sellon ja matkatavaroiden kulkiessa mukana ja nyt joutuisimme matkustamaan vielä pahimpaan ruuhkaikaan, jolloin myös kaikki muut belgialaiset opiskelijat matkustavat. Mutta murehtimiseni osoittautui siis onneksi turhaksi. Leirikeskuksessa majoituimme perinteisiin kerrossänkyihin ja suuntasimme syömään. Ensimmäisenä iltana ehdimme pitämään myös tehokkaat kahden tunnin harjoitukset ennen ilta-aktiviteettien alkamista. Ohjelmassa oli orkesterilaisten tunnistamista kuvailujen perusteella. Käytännössä mahdotonta minulle, sillä en vielä tunne kovin hyvin muita soittajia ja kuvailut tulivat tietysti flaamiksi, joten ymmärsin vain murto-osan. Mutta opettavaista tuo oli joka tapauksessa. Ilta jatkui tästä perinteisillä flaamilaisilla juhlilla, kuten minulle jälkeenpäin selvennettiin. Käytännössä tämän siis tarkoittaa, että musiikkina on tietyt kappaleet, joihin sitten kaikki osaavat myös tanssit. Mukana oli muutama minullekin tuttu kappale, kuten tiputanssi, mutta pääosa oli uusia tuttavuuksia. Oma iltani kului siis lähinnä seurustelun merkeissä. Suuret kiitokset niille henkilöille, jotka vaivautuuivat puhumaan kanssani englantia. Seuraavana päivänä harjoitukset jatkuivat ja harjoittelua kertyikin yhteensä n. 7 tuntia, mikä teki todella hyvää. Päivällä pidimme taukoa Disney-kilpailun merkeissä, joka koostui tietovisasta, tavaroiden etsimisestä ja pienistä kilpailuista (kuten tukkihumalasta). Omaa osallistumistani rajoitti jonkin verran taas kielivaikeudet. Pisteet kuitenkin joukkueelleni, joka ansiokkaasti selvensi aina kaiken englanniksi. Ilta-aktiviteetit alkoivat jonkinlaisella pelillä, jossa seikkailimme metsässä taskulampuilla ja yrittimme saada muiden joukkueiden kortteja omalle joukkuelle. Pelin idea ei ihan täysin minulle selvinnyt, mutta eipä sitä onneksi kovin kauaa kestänytkään. Pääsin myös osallistumaan elämäni ensimmäiseen Cantukseen. Kyseessä on sitsien tapainen juhla, mutta toisin kuin sitseillä cantuksessa ei syödä. Sen sijaan perinteiset laulut, juomat ja punishmentit löytyvät myös cantuksesta. Mukava tapahtuma joka tapauksessa. Cantuksen jälkeen jatkoimme vielä edellisen illan tapaan tansseilla. Tällä kertaa muut opettivat minulle muutaman tanssin, joten nyt pääsin itsekin osallistumaan. Täytyy todeta, että yhteiset tanssit luovat mukavan tunnelman, koska kaikki osallistuvat innolla. Viimeisenä leiripäivänä pidimme vielä harjoituksen ja siivosimme. Kyllä uni maistui seuraavana yönä.
Monet tuntuivat yllättyneiltä (joskin positiivisella tavalla) kun kuulivat minun osallistuvan harjoitusviikonloppuun. Kuulemma aikaisemmat vaihtarit eivät ole juuri sosiaalisiin aktiiviteetteihin osallistuneet. Voin kyllä osittain ymmärtää sen. Ei ole helppoa olla ainoa vieraskielinen. Kaikki ympärilläsi tapahtuu kielellä, jota et ymmärrä. Minua tosin auttoi se, että osaan edes vähän flaamia, joten pystyn kuuntelemaan keskusteluja, vaikken niihin voikaan osallistua. Toki väkisinkin ajoittain tulee ulkopuolinen olo. Mutta yleensä aina joku tuli ennemmin tai myöhemmin juttelemaan englanniksi, että ei sitä kuitenkaan täysin ulkopuolinen ole. Eräs orkesterilainen kertoi minulle, etteivät kaikki tule juttelemaan minulle, koska ovat sitä mieltä, etteivät osaa englantia. Tämä on sääli. En itsekään puhu täydellistä englantia ja minulle kyllä riittää yksikertaiset keskustelut tai ihan kuulumisten kysyminen niin, että edes kerran puolen tunnin sisällä pääsen osallistumaan keskusteluun. Ei minua haittaa, että ohjelmanumerot ovat flaamiksi, mutta on valittettavaa, jos ihmiset eivät uskalla puhua minulle. Lämpimät kiitokset niille rohkeille, jotka kielimuurin ylittivät. Ja oli ilo huomata, että loppua kohden näitä rohkeita ilmeni enemmän ja enemmän. Mutta ennen kaikkea osallistuin viikonloppuun harjoitusten takia. Yli kymmen tuntia harjoittelua merkitsee paljon, joten jo sen kannalta kannattaa osallistua. Varsinkin kun orkesterissa on poissaolokiintiöt, joiden ylittämisestä seuraa keskusteluja kapellimestarin kanssa ja pahimmillaan konsertista poissulkeminen.
Viikonloppuun kannatti siis ehdottomasti osallistua. Lisäarvoa toi se, että opin monta paikallista tapaa ja tutustuin uusiin ihmisiin. Orkesteri siis tarjoaa kulttuuria muussakin mielessä kuin perinteisessä soittamisessa. Enpä olisi osannut odottaa oppivani uusia tansseja ja pääseväni cantukseen orkesterin kautta. Mutta juuri näinhän sen kai tulisikin olla: monipuolisesti kulttuuria.
Tilaa:
Kommentit (Atom)