Ohi on

Reilu viikko sitten oli viimeinen tentti, jonka jälkeen saattoi huokaista syvään ja vaihtaa vapaalle. Mutta tänään sitä sai huokaista todella syvään ja todeta varmasti, että ohi on. Tenttien tulokset nimittäin tulivat tänään, ja pääsin läpi kaikista kursseista. Kuusi kurssia, 27 opintopistettä ja onnellinen olo.

Sen sijaan olo tenttijaksolla oli yleensä kaikkea muuta kuin onnellinen. Koko tenttijärjestelmä on hyvin erilainen siitä, mihin olen tottunut, mikä lisäsi entisestään jännittämistä. Kahtena viikkona minulla oli kaksi tenttiä viikossa ja yhtenä viikkona sitten vain yksi. Joka tapauksessa jokaisen tentin jälkeen oli oikeastaan heti aloitettava lukemaan seuraavaan eikä aika silti riittänyt kaiken materiaalin lukemiseen. Aina ei ollut helppo nollata ajatuksia, vaan usein edellinen tentti jäi pyörimään mieleen. Samalla kuitenkin alkoi jännittää jo seuraavaa tenttiä. Niinpä joskus tuntui, että ajatukset olivat kaikkialla muualla paitsi siinä, mitä itse asiassa oli lukemassa. Työntäyteiset ja stressaavat kolme viikkoa, mutta myös opettavaiset esimerkiksi ajankäyttöä ja paineensietoa ajatellen. Mutta tällaisella tenttijaksokäytännöllä on myös ehdottomasti hyvät puolensa. On hyvä, että tenttien aikana voi keskittyä vain tentteihin eikä tarvitse esimerkiksi samaan aikaan käydä jonkin toisen aihepiirin luennoilla. Muistelen, että jos minulla on ollut viikoittain tentti, mutta samaan aikaan pyörinyt myös muut kurssit ja päivät ovat täyttyneet luennoista, on aikaa lukemiselle itse asiassa paljon vähemmän ja energiaa lukemiseen vähintään yhtä vähän.

Omalla laillaan myös ilmapiiri tenttijaksolla oli mukava. Toisten kannustaminen oli huipussaan. Näiden viikkojen aikana yleisin sanonta oli good luck. Vaikka ei olisi tiennyt mistä puhutaan, varminta oli sanoa good luck, sillä todennäköisesti aihe käsitteli tenttejä. Joku oli kuulemma jopa liimannut ikkunaan post-it lappuja, joissa luki good luck. Kaikki me jaoimme yhdessä jännityksen. Olikin mielenkiintoista, joskin myös surullista huomata, kuinka jännitys muutti ystävien olemusta. Toisaalta jännitys myös yhdisti. Ennen tenttejä ja niiden jälkeen saatoin jutella sellaisten henkilöiden kanssa, joiden kanssa en koskaan aiemmin ollut puhunut, vain jakaaksemme kokemuksia ja tunteita. Yhteenkuuluvuuden tunne oli voimakas. Tuntui myös, että puoli kaupunkia noudatti erityisehtoja tenttijakson aikana. Kirjaston kellotornin viikoittaiset konsertit loppuivat, jotta lukurauha olisi taattu ja Pangean seinillä oli ohjeistukset tupakoida kadun puolella, jotta ei häiritsisi saman rakennuksen asuntolan asukkaita. Valitettavasti tosin omaa asuntoani vastapäätä olevan kirkon kellot sen sijaan lisäsivät soittoa soiden tuolloin myös kuuden seitsemän aikaan aamusta... Kirjastossakin oli ihan oma tunnelmansa. Ihmiset raahautuivat sinne aamusta alkaen ja lähtivät vasta kymmeneltä illalta kirjaston sulkiessa, pitivät taukoa lukemisessa nukkuen kirjapinoaan vasten tai katsoen youtube-videoita.

Hyväksi nollaustavaksi omalla kohdallani osoittautuivat niin kulttuuri kuin urheilukin. Kuunnellessa Elisabeth viulukilpailun kolmen parhaan konserttia ei yksinkertaisesti voinut nauttia muusta kuin ihanasta musiikista ja sen uskomattoman upeasta tulkinnasta. (Hieman aiheen vierestä, mutta todella edullinen konsertti, kulttuurikortilla maksoin lipustani ainoastaan 5 euroa ja itse kilpailua pääsin kuuntelemaan täysin ilmaiseksi.) Myös jalkapallon EM-kisojen seuraaminen Oude Marktilla vei ajatukset hetkeksi pois tenttistressistä.

Ennen ensimmäistä tenttiä jännitin aika paljon. En ollut koskaan ennen tehnyt suullista koetta ellei jotakin kielten puhekokeita lasketa. Koko tilanne oli siis minulle uusi. Täytyy kyllä sanoa, että myös seuraavia tenttejä ennen jännitti tavallista tenttijännitystä enemmän, koska en vielä ehtinyt tottua suullisiin tentteihin. Jos suullinen tentti koski etukäteen kirjoitettua tutkielmaa oli käytäntö se, että olin opettajan kanssa kahdestaan ja hän esitti kysymyksiä, joihin vastasin suoralta kädeltä ilman. Sen sijaan jos suullinen tentti koski kirjallisuutta ja luentoja oli käytäntö puolestaan se, että samassa huoneessa oli sekä vastausta valmisteleva että vastausta esittävä. Valmistautumisaikaa oli yleensä n. 15 minuuttia, jonka aikana piti kirjoittaa muistiinpanot ja esittää sitten vastaukset opettajalle. Opettaja saattoi esittää myös tarkentavia kysymyksiä. Aluksi vierastin ajatusta, että toinen opiskelija kuuntelisi vastaustani, mutta sitten huomasin, etten ainakaan itse juuri kuullut toisen esitystä kun keksityin omien vastausten valmisteluun. En oikein vieläkään tiedä, mitä mieltä olen suullisista tenteistä. Tenttien aikaan vannoin, etten ikinä enää valita yhdestäkään esitelmästä, sillä esitelmän pito ei jännitä läheskään niin paljon kuin suullinen tentti. Suullisessa tentissä valmistautumisaikaa on verrattain vähän, joten vastaus täytyy todella tietää heti, aikaa miettimiseen ei ole. Lisäksi näin aluksi ajankäytön arviointi oli vaikeaa. Jos oli kirjoittanut sivullisen muistiinpanoja, niiden selittämiseen meni yllättävän vähän aikaa, ainoastaan muutama minuutti. Joskus tuntuikin, että vastaukset olivat turhan lyhyitä, olisi pitänyt selittää laajemmin kuin oli ajatellut. Riskinä suullisissa tenteissä on myös se, että huomio kiinnittyy liikaa ulkoisiin seikkoihin. Pitäisikö olla parhaimpiinsa pukeutunut ja peittää jännityksensä? Tosin koin, että täällä ratkaisevassa asemassa oli vain vastauksen sisältö, ei ulkoiset seikat. Toisaalta suulliset tentit ovat siitä hyviä, että parhaimmillaan ne poikivat keskusteluja opettajan ja oppilaan välille, jolloin opiskelija saattaa oppia myös uutta. Opettaja voi suorastaan auttaa opiskelijaa muotoilemalla kysymyksen toisin, kysymällä tarkentavia kysymyksiä tai jopa auttaa muistamaan jonkin asian kertomalla siihen liittyviä asioita. Etuna on myös se, että suullinen tentti ei kestä kauaa. Tosin kokemukseni mukaan aikataulut harvoin pitävät suullisissa tenteissä. Vain yksi neljästä oli ajallaan, monesti sai odottaa tunnin, mikä jännittyneenä oli kaikkea muuta kuin mukavaa.

Myös ainoa kirjallinen tentti poikkesi Vaasan kirjallisista tenteistä. Olen tottunut, että kaikki kysymykset ovat esseitä, mutta tämä tentti koostuikin yhdestä esseestä ja useista lyhyistä, 3-5 lauseen mittaisista kysymyksistä. Oma haasteensa oli selittää niin lyhyesti esimerkiksi Euroopan komissiosta, josta aivan hyvin olisi voinut kirjoittaa myös esseen. Myös käytännöt olivat ehkä hieman virallisemmat ja muistuttivat jossain määrin ylioppilastutkintoa. Tenttipaperiin piti kirjoittaa mm. tenttisalin nimi, tentin sivumäärä ja ohjelma, jossa opiskelee. Lisäksi tenttipaperi piti allekirjoittaa ja palautetusta paperista sai kuitin.

Yksi erittäin hyvä puoli paikallisessa tenttijärjestelmässä on se, että tulokset saa varsin nopeasti: omalla kohdallani kolme ja puoli viikkoa ensimmäisen ja viikko viimeisen tentin jälkeen. Merkittävin huono puoli on puolestaan se, että kun kaikki tentit ovat vasta lukukauden lopussa, mikään ei ole myöskään varmaa ennen viimeistä viikkoa. Kokonaisuutena sanoisin, että itse tentit eivät ole mitenkään vaikeita, mutta uusi erilainen järjestelmä vaatii totuttelua. Mutta kunnialla siitäkin selvittiin. Ohi on onnellisesti.

Normipäivä kirjastossa